
Valitettavasti naapurit saattavat joskus aiheuttaa kohtuutonta häiriötä naapurustossa. On tärkeää, että vuokranantaja saa tiedon tapahtuneesta, jotta siihen voidaan puuttua.
Elämästä lähtee ääntä. Lasten leikit, itkut, suihkussa ja vessassa käynti hiljaisuuden aikana sekä muut normaalit ihmisen aiheuttamat äänet kuuluvat asumiseen. Toisinaan myös remonttia on tehtävä.
Häiritseväksi voidaan katsoa meteli, joka on toistuvaa tai kestää yhtäjaksoisesti kohtuuttoman pitkään. Tällaista voi olla esimerkiksi kovaääninen musiikki, koiran jatkuva haukkuminen, tappelun äänet sekä muu jatkuva meteli tai järjestyssääntöjen rikkominen.
Ensisijaisesti voi naapurille ystävällisesti huomauttaa asiasta. Aina naapuri ei itse tiedosta häirinneensä toiminnallaan muita asukkaita. Myös virkavallan kutsuminen paikalle metelin ollessa käynnissä voi olla tarpeen. Viranomaiset eivät anna tietoa vuokranantajille.
Toisinaan asiasta on tehtävä ilmoitus vuokranantajalle. Vuokranantajan on toimittava lain edellyttämällä tavalla, minkä vuoksi on tärkeää, että ilmoitukset tehdään kirjallisesti, jotta asia voidaan asianmukaisesti käsitellä.
Olemme lisänneet kotisivuillemme mahdollisuuden häiriöiden ilmoittamiseen sähköisesti.
Tutustuthan huolellisesti häiriöitä koskevaan ohjeistukseen.
Lomake tulee täyttää huolellisesti ja lopuksi se allekirjoitetaan sähköisiä pankkitunnuksia käyttäen.
Löydät häiriöilmoituksen Asukkaalle 🡪 Asumishäiriöt 🡪 Häiriöilmoituslomake
Tässä suora linkki: https://www.lova.fi/asukkaalle/asumishairiot/
Tulostettavan paperisen version löydät myös vanhasta paikasta, eli Asukkaalle 🡪 Lomakkeet 🡪 Häiritsevästä asumisesta ilmoittaminen
Tässä suora linkki: https://www.lova.fi/asukkaalle/lomakkeet/